/Kauppa
  • Tämä kirja ei kerro kivusta vaan kivunhallinnasta. Ero on pieni mutta ratkaiseva: Pasi Virtanen on kärsinyt jatkuvasta, alituisesta, kaikenaikaisesta kivusta yli 20 vuotta, mutta kipu ei ole hänen mielestään aihe saati että se olisi kauhistelun aihe. Hänestä kipu on mahdollisuus. Ulkopuolisesta ajatus voi kuulostaa hämmentävältä, jopa käsittämättömältä. Juuri siksi Pasi Virtanen kertoo elämäntarinansa – jotta tuo ajatus saisi hahmon ja jotta muutkin voisivat löytää mahdollisuuksia sieltä missä on kipua.
    Pasin kivusta kirjassa tarinoivat mm. ”kipulääkettä” Pasille valmistavat muusikko, lauluntekijä Mikko Kuustonen, muusikko Tony Kakko Sonata Arcticasta, filosofi Esa Saarinen, kipupsykologi Tage Orenius sairaala Ortonista sekä Pasin oman elämän soundtrack , rakkaat pojat Miki, Jimi ja Kimi sekä Mr Pain. Kirjan on toimittanut kirjailija Petri Tamminen.
    120 sivua, kovakantinen, sidottu. ISBN 9789527389454.
  • Teos on parhaillaan painossa ja ilmestyy arviolta 17.10.2021.   Tyttö nimeltä Margariini on kahdeksanvuotias kirjailija, joka asuu Somermaan tuolla puolen pienen kylän laitamilla. Hänellä on puuhun rakennettu pieni talo, josta saattaa laskea puunoksaa pitkin veteen, nousta siitä laiturille ja mennä kuivattelemaan venevajaan. Eräänä päivänä hänen luokseen saapuu Auringonkukkapoika eikä Tyttö nimeltä Margariini ole enää yksin. Tyttö nimeltä Margariini on kirjailija Ville Hytösen ja kuvittaja Pete Revonkorven toinen yhteinen teos, ja sijoittuu samaan Somermaan takaiseen mystiseen maailmaan kuin edellinen teos Pikku-Matelin laulu, joka oli Arvid Lydecken -finalisti vuonna 2020.
  • Töttermanin huopahattu peittää auringon ja punainen tukka pilkistää lierien alta. Tötterman on menossa imeltämään laatikoita ja katsomaan samalla vanhaa myssyä. Tötterman on niin pöhkö! Ja kun hän nostaa huopahattuaan tervehtiäkseen minua, hänen hassut punaiset kiehkuransa paljastuvat hatun alta. Miksiköhän hän menee katsomaan vanhaa myssyä? Tötterman on leikki lapsen näkökulmasta ja Ville Hytösen 26. lastenkirja. Kirjassa on Viron tunnetuimpiin kuuluvan kuvittajan Ulla Saarin hauska kollaasikuvitus.
  • Postikulut kuuluvat hintaan "Kuusen runoteos on tarkkaan harkittu tyylikäs kokonaisuus, joka ei yritä liikaa. Se ei mene äärimmäisyyksiin esimerkiksi kielen kuvallisuuden, graafisten kikkailujen tai voimasanojen käytössä, vaan makustelee niillä taidokkaasti. Lopputuloksena on uhmakas ja onnistunut esikoisteos, joka saa odottamaan seuraavia runoteoksia." Venla Kuokkanen, Helsingin Sanomat
  • Postikulut kuuluvat hintaan Ville Hytösen yhdeksäs runokokoelma Thule: Pieniä runoja armastuksesta on mestarillinen punos, jossa kielen loimilanka solmii yhteen merta ja mantereita. Teoksen teemat kulkevat ajassa ja paikassa ollen yhtäaikaa sekä hyvin ajankohtaisia että täysin ajattomia. Kirjan avaavassa osastossa "Tule Ultima Thule" tekijä tunnustaa armastustaan kahteen kotimaahansa ja niiden samanjuurisiin kieliin. Ville Hytönen (s.1982) on nykyään Tallinnassa asuva kirjailija, jonka monipuolinen tuotanto käsittää kirjallisuuden eri alalajeja lastenkirjoista tietokirjoihin, runoudesta radiokuunnelmiin. Kovakantinen, sidottu, 84 sivua. OVH 24 €.
  • Teos julkistetaan 24.9.2021 Vilde & Vine ravintolassa Tartossa osana Prima Vista -kirjallisuusfestivaalia. https://www.youtube.com/watch?v=6xnHtWTYXbY&t=60s
  • Onko sinulla lemmikkieläin? Onko sinulla kissa? Aiotko hankkia kissan? Tämä on Tiku on kirja kaikille eläinten ja ennen muuta kissojen ystäville. Hauskoja, sykähdyttäviä kertomuksia ja tapauksia kissan elämästä. Kirja lopussa myös pieni vinkkiosio kissan pitoon. Mikä tuo häntä on? Nuo neljä tassua? Karvaiset korvantöröt? Täältä se saapuu. Tämä on Tiku. Kirjoittanut omiin ja perheen kokemuksiin nojautuen Markku Kaskela, kuvittanut Jussi Kaakinen. 'Jos minä en haise kissanruualle ja jompikumpi se meistä on, niin kumpi?' Tämä on Tiku on Markku Kaskelan kuudes lastenkirja. Sen lisäksi hän on kirjoittanut useita runokokoelmia ja tietoteoksia. Lasten romaani 'Puistolan vihreät kunnaat' voitti vuonna 2008 Arvid Lydecken -palkinnon. Viime vuonna Kaskelan ja Tomi Kontion toimittama 'Vaelluksia Italiassa' voitti Vuoden matkakirja – palkinnon. Jussi Kaakinen on monipuolinen kuvittaja joka on kuvittanut niin tieto-, oppi- kuin lastenkirjoja. Kaakisen kuvituksia on palkittu mm. Asiago-postimerkkikilpailussa vuonna 2017. Hänen kuvittamansa lasten tietokirja Poliisiasema oli Rudolf Koivu -palkintoehdokkaana vuonna 2019.
  • Tuulen myötä on kuvakirja surusta, joka ei katoa, mutta muuttaa muotoa aikanaan. On matkaan lähdön aika: pikkumummu kutsuu saattamaan, onhan hän lähdössä soutumatkalle. - Lähdetään jo, mummu hymyilee, - niin päästään perille. Niin vene lipuu hiljaa irti rannasta ja katoaa sumuun kohti vastarantaa. Tuuli on myötä, ei vastaan, kun pikkumummu soutaa. Kuolema on läsnä, tuimana ja lempeänä. Kun suru saa rauhassa olla, se asettuu ja rinnalle syttyy ilo: pikkumummu on muistoissa mukana ja säteilee aurinkoa. Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin viides yhteinen kuvakirja kertoo kuolemasta ja surusta, jota voi kohdata kirkkaan runokielen ja pehmeän akvarellikuvituksen äärellä. Kauneus kantaa perille saakka. Kuvakirjataiteella on kyky koskettaa sisintä kauneuden, läsnäolon ja kohtaamisen keinoin. Katri Tapola on julkaissut yli kolmekymmentä teosta aikuiselle, lapsille ja nuorille. Tuotantoon kuuluu romaaneja, lyhytproosaa, lastenromaaneja sekä lasten kuvakirjoja useiden kuvittajien kanssa. Esikoisteos Kalpeat tytöt (1998) palkittiin ilmestyessään Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla ja lastenromaani Kivikauppaa ja ketunleipiä (2002) Arvid Lydecken -palkinnolla. Tapola on valmistunut myös kirjallisuusterapiaohjaajaksi ja tekee monenlaista sanataidetyötä lapsiryhmissä sekä toimii laajasti lastenkulttuurikentällä. Hän uskoo moniääniseen kuvakirjataiteeseen, joka ei tunne ikämääreitä.
    Sanna Pelliccioni on monipuolinen ja palkittu kuvittaja ja lastenkirjailija.
    Hän tekee omaa Onni-poika-kuvakirjasarjaa ja kuvittaa mm. Suomen supernaisia -sarjaa.
  • Ale!
    Hössöttävät Hörvelöt on hulvaton tarina eriskummallisesta perheestä, jolle sattuu ja tapahtuu. Mikä on lasten vastaisku, kun äiti tarjoaa heille lanttu-nokkospirtelöitä? Kuinka on mahdollista, että äiti muuttuu kanaksi? Ja että tapetin apinat heräävät henkiin? Entä onko merihirviö todellinen vai lasten enon satuilua? Mikä onkaan kolmannentoista päivän kirous? Ja kuka päätyy Islantiin pyörremyrskyn kourissa? Lue Hössöttävät Hörvelöt, niin tiedät! Heikki Niskalta (s.1961) on julkaistu parisenkymmentä teosta; runokokoelmia aikuisille ja lapsille, sekä lyhytproosaa. Osa tuotannosta on kirjoitettu Keski-Pohjanmaan murteella. Teoksen on kuvittanut Ulla Saar. Saar on yksi Viron suosituimmista kuvittajista, jonka kuvissa aukeaa ikkunoita uusiin, mystisiin ja hauskoihin maailmoihin. 112 sivua, mustavalkokuvitus. Sidottu, kovakantinen, ISBN: 9789527389157
  • Kiertoreittejä on lavarunoilija-taiteilija-kääntäjä Kasper Salosen suomenkielinen esikoisteos. Runokokoelma on runsaan vivahteikas matka luonnon ytimiin ja ääriin, tietoisuuden mysteeriin sekä mikro- ja makrokosmosten elinvoimaisiin väli- ja muutostiloihin. Salonen tarjoilee kokoelman runoissa sekä psykedeelistä kielikuvavyöryä että syviä rauhan hetkiä, vuodenaikojen kiertoon ja suomen kielen eläviin sointeihin puettuina -- unohtamatta ihmissivilisaation vaivoja, valoa ja vastuuta. Kiertoreittejä-kokoelman kuvitus on samaten Salosen itse tuottamaa. Analogikollaasit ja kryptiset merkkijonot tuovat kirjaan ripauksen ainutlaatuista visuaalista mystiikkaa. Kiertoreittejä on saatavissa myös Salosen itsensä lukemana äänikirjana. Tässä muodossa runojen tunnelmat tulevat vielä lähemmäksi, kun Salosen oma bassoinen spoken word -ilmaisu kajahtaa kuulijoiden korviin. 70 sivua, pehmeäkantinen, liimattu.
  • Ale!
    146 sivua, sidottu, kovakantinen. Kotimaan postikulut 5,20 € sisältyvät hintaan. For international shipping: please contact enostone@enostone.fi
  • Pallosalama koputtaa tullessaan on kielen leikkiä ja rytmin hallintaa, joka vie mukanaan ensimmäisestä säkeestä lähtien. Kirjan on kääntänyt viron kielen ja kirjallisuuden perusteellisesti tunteva Hannu Oittinen. Jokainen kirja on yksilöllinen taideteos, jonka kanteen Künnap on itse polttanut reiän. Asko Künnap (synt. 1971) on virolainen kirjailija, muusikko, graafinen suunnittelija ja kustantaja, jolta on aikaisemmin julkaistu suomeksi kokoelma Yösi ovat luetut (Savukeidas, 2015). "Künnap luo tuoreen tuntuisia, yllättäviä kuvia." Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat
  • Arsenikkivärejä sisältää runoja maailmasta, jossa ei tunneta kompromisseja. Niissä liikutaan taivaan ja syvyyksien, yli-ihmishaaveiden ja vereslihaisen rakastumisen välillä. Intohimon takia voi tappaa ja kauneuden vuoksi kuolla. Maailman säkenöivin väriaine, keisarinvihreä, on tehty arsenikista ja on siksi myös maailman myrkyllisin. Artemis Kelosaari on kirjailija, joka on läpi tuotantonsa paneutunut arkipäivästä poikkeaviin aiheisiin. Hän ennakoi  Arsenikkivärien teemoja jo esikoisromaanissaan Omenatarha,  eli kertomus huonoista miehistä (Helmivyö 2017), jossa kauhuromanttis-dekadentti kuvasto yhdistyi avoimeen homoeroottisuuteen. Tietokirjoissaan Kelosaari on käsitellyt kannibalismin historiaa ja suomalaisia kummitustarinoita.
  • Jarkko Jokisen kolmas runokokoelma Yhteen liimautuneet tähdet ja komeetat esittelee oman äänensä löytäneen runoilijan. Jokinen luo proosarunoissaan tarkkanäköisiä pienoismaailmoja, jotka kiertävät omilla radoillaan ja niiden vieressä. Teoksessa on Ronja Westerlundin kuvitus. Kun astuin äänettömyyden maailmaan, kuulin talitintin viserryksen. Ymmärsin ilman selityksiä, tiedotteita ja kasvatustieteitä, että lintujen laulu on osa äänettömyyttä.   58 sivua, kuvitettu, pehmeäkantinen.
  • Rautio, Juha: Trad.

    22.00 sis. alv 10%
    Trad. on Juha Raution (s. 1980) kuudes runokokoelma. Teoksen runoissa aika ja perintö asetetaan jännitteiseen yhteyteen. Maailmat virtaavat hetkien yli ja muistuttavat, että alun lisäksi kaikessa on oltava myös loppu. Raution esikoisproosateos, novellikokoelma Sunnuntain rajat (Enostone, 2020) oli ilmestymisvuonnaan Savonia-ehdokkaana. Mies kulkee puun sisällä ei enää mies ollenkaan eläin etenee, elävä puu liikkuu
    Kansi Jelena Salmi. 80 sivua, pehmeäkantinen, liimattu. YKL 82.2. ISBN: 978-952-7389-61-4