/Kauppa
  • Usva ja Osku ovat naapureita ja parhaita kavereita. Elokuun lopun yö outoine äänineen kutsuu lapsia seikkailuun, mutta miten käy, kun Oskun pyjamanpuntit tutisevat eivätkä Usvan silmät näe mitään. Tämä lämminhenkinen ja sopivasti jännittäväkin tarina sopii niin aikuisen kanssa luettavaksi kuin jo itse lukevillekin. Kirjan tekstin on kirjoittanut suomentajana ansioitunut Katja Meriluoto ja teoksen raikkaan kuvituksen on laatinut kuvittaja, graafinen suunnittelija ja erityisopettaja Anu-Riikka Lampinen. Kovakantinen, 36 suurikokoista sivua.
  • Postikulut kuuluvat hintaan
  • Eräänä kesäpäivänä Tiku-kissan parvekkeelle pyrähtää siivekäs vieras, harakka nimeltä Johannes. Kaverukset ystävystyvät vähin erin - tai oikeastaan aika äkkiä, kun kyse on Johanneksesta. Harakan on villinnyt lukuinnostus. Sillä on sitä varten lukusoppi, vastapäisen talon räystäs, mistä valpas lintu voi tarkkailla lukemisen lomassa ympäristöään. Ja kesällähän tapahtuu vaikka mitä kun kulmakunta hiljenee lomien ajaksi. Eräänä yönä naapurustoa kiertää harmaa pakettiauto. Johannes tekee oikein on toinen osa mukaansatempaavaan Tiku ja ystävät -kirjasarjaan. Siivenhumahduksella yläilmoihin, pyrähdys korkeimman männyn latvaan, suurenmoinen kesä! Lekottelua, lukemista ja kirjojen lainailua sinitiaiselta nimeltä Kaarlo. Hänellä on näet pöntössään kirjasto. ’Koputitko sinä ensin?’ Tiku kysyy. ’En ihan ensin. Tulin niin äkkiä. Mutta kurkistin, oltiinko siellä kotosalla,’ Johannes vastaa. ’Arvaan jo, mitä tapahtui. Sinun iso silmäsi killittää äkkiarvaamatta tiaisten pöntön lentoaukossa. Taisi jäädä perheeltä aamiainen kesken!’ ’Ei heillä ollut ovikelloakaan.’ Kirjan ystävä, lukutoukka vauhdissa! Johannes tekee oikein! Tiku ja ystävät - kirjat on kirjoittanut Markku Kaskela ja kuvittanut Jussi Kaakinen. Sarjan ensimmäinen kirja on nimeltään Tämä on Tiku, joka ilmestyi kesällä 2020. Hykerryttäviä lukuhetkiä pienille ja isoille! Ikäsuositus 7+.
  • Saidi Finlandi on fiktiivinen kertomus tositapahtumista Aleksandrian arkipäivässä. Kirjan kantava teema on ihmisyys ja se, mikä yhdistää meitä kaikkia kulttuurien ja uskontojen erilaisuudesta huolimatta. Länsimaissa islamilaista kulttuuria tunnetaan usein puutteellisesti. Olli Saramäki tarjoilee tähän vastapainoksi oman vinkkelinsä; kosmopoliitin savolaisen näkökulman. Saidi tarkoittaa Niilin yläjuoksulta tullutta, yläegyptiläistä, siis etelän syrjäseudulta saapunutta. Sekin on toisin päin kuin Suomessa, missä pohjoinen on perukoilla. Saideista kerrotaan Egyptissä kaskuja, aivan kuten meillä Suomessa esimerkiksi savolaisista. Olli Saramäki on kotimaisen kirjallisuuden maisteri, ryhmäterapeutti, työnohjaaja, kouluttaja ja näyttelijä. Hänet kutsuttiin vuonna 2014 kansainvälisen koulun rehtoriksi Aleksandriaan, Egyptiin ja hän on siitä lähtien viettänyt talvikaudet Egyptissä. Saramäki toimii nykyään vapaana taiteilijana, näyttelijänä ja kirjailijana. Hän on naimisissa egyptiläisen kuvataiteilija Nadia Tawfikin kanssa, joka on myös kuvittanut tämän teoksen. Saidi Finlandi on samanaikaisesti hulvattoman hauska, pysäyttävän tosi ja kriittisen syvällinen. Pehmeäkantinen, liimattu. Kirjailijan kuva Ousama Qandeel
  • Kuitunen, Paula: Pelokki

    24.00 sis. alv 10%
    Seitsenvuotias Päivi muuttaa perheineen suureen ja tuntemattomaan kaupunkiin. Ensimmäisenä koulupäivänä tytön elämä kääntyy päälaelleen: Päivi on juuri esittelemässä itseään uusille luokkatovereilleen, kun hänen olkapäälleen ilmestyy kuin tyhjästä riiviömäinen olento, Pelokki. Pelokki alkaa saman tien rääkyä ja nokkia ja tekee Päivin olon niin tukalaksi, ettei hän saa enää sanaakaan suustaan. Tuosta hetkestä alkaen Pelokki seuraa Päiviä yötä päivää, minne ikinä hän meneekään. Pikkuhiljaa olento muuttuu suuremmaksi ja suuremmaksi, eikä Päivi saa sitä karistettua kannoiltaan, teki hän mitä tahansa. Kun kaikki muut keinot on käytetty ja tyttö on jo aivan epätoivoinen, hän päättää kerätä viimeisetkin jäljellä olevat rohkeutensa hivenet ja kohdata Pelokin silmästä silmään. Katsoessaan Pelokkia Päivi huomaa yllättäen tuntevansa myötätuntoa tuota kamalaa otusta kohtaan. Samalla hän ymmärtää jotain muutakin; Pelokki on hänen oma pelkonsa. Kun Päivi hyväksyy Pelokin osaksi itseään, olento alkaa pienentyä. Pian Päivi huomaa, että myös monet muut elävät onnellisina pelkojensa kanssa. Pelokki käsittelee lapsen pelkoa, ahdistusta ja ahdistuneisuushäiriöitä lapsen maailmasta käsin. Lisäksi se toimii keskustelunavaajana lapsen ja aikuisen välillä. Pelokki on ilmestynyt alkujaan Saksassa nimellä Mein Tabubu (Mabuse, 2019). Kirjan on kirjoittanut ja kuvittanut Saksan Dresdenissä asuva Paula Kuitunen. Teoksen lopussa olevan tieto-osion on kirjoittanut Sören Kuitunen-Paul.  
  • Tämä kirja ei kerro kivusta vaan kivunhallinnasta. Ero on pieni mutta ratkaiseva: Pasi Virtanen on kärsinyt jatkuvasta, alituisesta, kaikenaikaisesta kivusta yli 20 vuotta, mutta kipu ei ole hänen mielestään aihe saati että se olisi kauhistelun aihe. Hänestä kipu on mahdollisuus. Ulkopuolisesta ajatus voi kuulostaa hämmentävältä, jopa käsittämättömältä. Juuri siksi Pasi Virtanen kertoo elämäntarinansa – jotta tuo ajatus saisi hahmon ja jotta muutkin voisivat löytää mahdollisuuksia sieltä missä on kipua.
    Pasin kivusta kirjassa tarinoivat mm. ”kipulääkettä” Pasille valmistavat muusikko, lauluntekijä Mikko Kuustonen, muusikko Tony Kakko Sonata Arcticasta, filosofi Esa Saarinen, kipupsykologi Tage Orenius sairaala Ortonista sekä Pasin oman elämän soundtrack , rakkaat pojat Miki, Jimi ja Kimi sekä Mr Pain. Kirjan on toimittanut kirjailija Petri Tamminen.
    120 sivua, kovakantinen, sidottu. ISBN 9789527389454.
  • Tyttö nimeltä Margariini on kahdeksanvuotias kirjailija, joka asuu Somermaan tuolla puolen pienen kylän laitamilla. Hänellä on puuhun rakennettu pieni talo, josta saattaa laskea puunoksaa pitkin veteen, nousta siitä laiturille ja mennä kuivattelemaan venevajaan. Eräänä päivänä hänen luokseen saapuu Auringonkukkapoika eikä Tyttö nimeltä Margariini ole enää yksin. Tyttö nimeltä Margariini on kirjailija Ville Hytösen ja kuvittaja Pete Revonkorven toinen yhteinen teos, ja sijoittuu samaan Somermaan takaiseen mystiseen maailmaan kuin edellinen teos Pikku-Matelin laulu, joka oli Arvid Lydecken -finalisti vuonna 2020.
  • Töttermanin huopahattu peittää auringon ja punainen tukka pilkistää lierien alta. Tötterman on menossa imeltämään laatikoita ja katsomaan samalla vanhaa myssyä. Tötterman on niin pöhkö! Ja kun hän nostaa huopahattuaan tervehtiäkseen minua, hänen hassut punaiset kiehkuransa paljastuvat hatun alta. Miksiköhän hän menee katsomaan vanhaa myssyä? Tötterman on leikki lapsen näkökulmasta ja Ville Hytösen 26. lastenkirja. Kirjassa on Viron tunnetuimpiin kuuluvan kuvittajan Ulla Saarin hauska kollaasikuvitus.
  • Postikulut kuuluvat hintaan "Kuusen runoteos on tarkkaan harkittu tyylikäs kokonaisuus, joka ei yritä liikaa. Se ei mene äärimmäisyyksiin esimerkiksi kielen kuvallisuuden, graafisten kikkailujen tai voimasanojen käytössä, vaan makustelee niillä taidokkaasti. Lopputuloksena on uhmakas ja onnistunut esikoisteos, joka saa odottamaan seuraavia runoteoksia." Venla Kuokkanen, Helsingin Sanomat
  • Ale!
    Hössöttävät Hörvelöt on hulvaton tarina eriskummallisesta perheestä, jolle sattuu ja tapahtuu. Mikä on lasten vastaisku, kun äiti tarjoaa heille lanttu-nokkospirtelöitä? Kuinka on mahdollista, että äiti muuttuu kanaksi? Ja että tapetin apinat heräävät henkiin? Entä onko merihirviö todellinen vai lasten enon satuilua? Mikä onkaan kolmannentoista päivän kirous? Ja kuka päätyy Islantiin pyörremyrskyn kourissa? Lue Hössöttävät Hörvelöt, niin tiedät! Heikki Niskalta (s.1961) on julkaistu parisenkymmentä teosta; runokokoelmia aikuisille ja lapsille, sekä lyhytproosaa. Osa tuotannosta on kirjoitettu Keski-Pohjanmaan murteella. Teoksen on kuvittanut Ulla Saar. Saar on yksi Viron suosituimmista kuvittajista, jonka kuvissa aukeaa ikkunoita uusiin, mystisiin ja hauskoihin maailmoihin. 112 sivua, mustavalkokuvitus. Sidottu, kovakantinen, ISBN: 9789527389157
  • Kiertoreittejä on lavarunoilija-taiteilija-kääntäjä Kasper Salosen suomenkielinen esikoisteos. Runokokoelma on runsaan vivahteikas matka luonnon ytimiin ja ääriin, tietoisuuden mysteeriin sekä mikro- ja makrokosmosten elinvoimaisiin väli- ja muutostiloihin. Salonen tarjoilee kokoelman runoissa sekä psykedeelistä kielikuvavyöryä että syviä rauhan hetkiä, vuodenaikojen kiertoon ja suomen kielen eläviin sointeihin puettuina -- unohtamatta ihmissivilisaation vaivoja, valoa ja vastuuta. Kiertoreittejä-kokoelman kuvitus on samaten Salosen itse tuottamaa. Analogikollaasit ja kryptiset merkkijonot tuovat kirjaan ripauksen ainutlaatuista visuaalista mystiikkaa. Kiertoreittejä on saatavissa myös Salosen itsensä lukemana äänikirjana. Tässä muodossa runojen tunnelmat tulevat vielä lähemmäksi, kun Salosen oma bassoinen spoken word -ilmaisu kajahtaa kuulijoiden korviin. 70 sivua, pehmeäkantinen, liimattu.
  • Ale!
    146 sivua, sidottu, kovakantinen. Kotimaan postikulut 5,20 € sisältyvät hintaan. For international shipping: please contact enostone@enostone.fi
  • Pallosalama koputtaa tullessaan on kielen leikkiä ja rytmin hallintaa, joka vie mukanaan ensimmäisestä säkeestä lähtien. Kirjan on kääntänyt viron kielen ja kirjallisuuden perusteellisesti tunteva Hannu Oittinen. Jokainen kirja on yksilöllinen taideteos, jonka kanteen Künnap on itse polttanut reiän. Asko Künnap (synt. 1971) on virolainen kirjailija, muusikko, graafinen suunnittelija ja kustantaja, jolta on aikaisemmin julkaistu suomeksi kokoelma Yösi ovat luetut (Savukeidas, 2015). "Künnap luo tuoreen tuntuisia, yllättäviä kuvia." Jukka Koskelainen, Helsingin Sanomat
  • Arsenikkivärejä sisältää runoja maailmasta, jossa ei tunneta kompromisseja. Niissä liikutaan taivaan ja syvyyksien, yli-ihmishaaveiden ja vereslihaisen rakastumisen välillä. Intohimon takia voi tappaa ja kauneuden vuoksi kuolla. Maailman säkenöivin väriaine, keisarinvihreä, on tehty arsenikista ja on siksi myös maailman myrkyllisin. Artemis Kelosaari on kirjailija, joka on läpi tuotantonsa paneutunut arkipäivästä poikkeaviin aiheisiin. Hän ennakoi  Arsenikkivärien teemoja jo esikoisromaanissaan Omenatarha,  eli kertomus huonoista miehistä (Helmivyö 2017), jossa kauhuromanttis-dekadentti kuvasto yhdistyi avoimeen homoeroottisuuteen. Tietokirjoissaan Kelosaari on käsitellyt kannibalismin historiaa ja suomalaisia kummitustarinoita.
  • Jarkko Jokisen kolmas runokokoelma Yhteen liimautuneet tähdet ja komeetat esittelee oman äänensä löytäneen runoilijan. Jokinen luo proosarunoissaan tarkkanäköisiä pienoismaailmoja, jotka kiertävät omilla radoillaan ja niiden vieressä. Teoksessa on Ronja Westerlundin kuvitus. Kun astuin äänettömyyden maailmaan, kuulin talitintin viserryksen. Ymmärsin ilman selityksiä, tiedotteita ja kasvatustieteitä, että lintujen laulu on osa äänettömyyttä.   58 sivua, kuvitettu, pehmeäkantinen.