/Kauppa
  • Ale!
    Mihin joutui Viron pankin kulta, kun Neuvostoliitto vuonna 1940 miehitti maan? Harri Raittiin ja Boris Hurtan yhdessä kirjoittama veijariromaani Kultaa meren yli tarjoaa vastauksen tähän epäselvään kysymykseen. Toisen maailmansodan aikana Ruotsin ulkopolitiikan avainkysymys oli puolueettoman aseman säilyttäminen. Ainoana länsimaana Ruotsi tunnusti Viron liittyneen Neuvostoliittoon laillisesti. Tunnustamisen ansiosta Ruotsi saattoi olla diplomaattisesti läsnä Tallinnassa myös aikana, jolloin se muille oli mahdotonta. Virossa vaikutti sekä Neuvostoliiton että Saksan miehityksen aikana maanalainen valtiollisen itsenäisyyden palauttamiseen pyrkinyt liike, jota ulkomaille siirtyneet pakolaiset vahvasti tukivat. Nämä kansainvälisen politiikan kuviot suovat kiintoisan lähtökohdan jännittävälle ja huumorin täyteiselle tarinalle. Kirjassa näkyy selvästi Viron ja Ruotsin historian syvällinen tuntemus. Harri Raitis ja Boris Hurtta ovat aikaisemmin julkaisseet yhdessä seikkailuromaanin Isänmaan nyrkki. Kultaa meren yli on mainio näyte kokeneiden ammattimiesten onnistuneesta yhteistyöstä.   Harri Raitis ja Boris Hurtta: Kultaa meren yli. Romaani. Kansi: Katri Niinikangas. Enostone kustannus, 2015. ISBN 978-952-5960-41-9. 198 sivua. Nidottu.
  • Rautio, Juha: Festivaali

    17.50 sis. alv 10%
    Juha Rautio (s.1980) työskentelee tekstin ja äänen kanssa. Hänen esiintymisiään on nähty ympäri maata niin runokeikoilla kuin erilaisissa poikkitaiteellisissa yhteistöissä. Festivaali on Raution neljäs runoteos.
  • Rautio, Juha: Sääntö 0

    18.00 sis. alv 10%

    Sääntö 0 on Juha Raution viides runokokoelma

  • Rautio, Juha: Sunnuntain rajat

    26.00 sis. alv 10%
    Vuoden 2020 Savonia-finalisti! "Juha Raution novellit kiskaisevat sisältönsä suoraa päätä tapahtumisen nieluun"
    "Juha Rautio onnistuu ihmisten lähikuvaajana"
    "Rautio on haka sekä ihmisten lähikuvaajana että lyhyen draaman punojana"
    Teppo Kulmala, Savon Sanomat 18.12.2020
      "Runoilijana ja muusikkona tunnetun Raution esikoisnovellikokoelma avaa hykerryttäviä näkymiä 2000-luvun Suomessa sivullisiksi tuntevien ihmisten elämään.Taitavasti rakennetut ja rajatut novellit ovat uusi ovi  koomiseen ahdistukseen. Raution kieli mukautuu sujuvasti kunkin novellin teemaan ja luo voimakkaasti tunnelmaa." Savonia palkintoraati   Postikulut kuuluvat hintaan Lukunäyte novellista Maisema ja maisema luettavissa tästä linkistä: sunnuntain-rajat-näyte-2
  • Ale!

    Ropponen, Ville: Ihmisrobotin tulevaisuus

    20.00 18.00 sis. alv 10%
    Tuotteen hinta sisältää 3,20 postikuluja
  • Siperialainen säväri on (...) matkojen ja omakohtaisen kokemuksen elävöittämä kirja. Ropposen vahvuus on juuri yhteiskunnallisen kehityksen tarkastelu kaunokirjallisuuden valossa. Hän osaa esitellä vähemmän tunnettuja tekijöitä tavalla, joka avaa heidän elämäntyötään merkityksellisissä yhteyksissä. Vesa Rantama, Helsingin Sanomat Ville Ropposen Siperialainen Säväri on johdatus todelliseen ja mentaaliseen Siperiaan. Esseeteoksessa Ropponen samoilee Siperian mahtavassa taigassa niin vaellusvarusteiden kuin kirjallisuudenkin avulla. Hän setvii öljyntuotantoa, ilmastonmuutosta ja ympäristökriisiä, vankileirimenneisyyttä ja alkuperäiskansojen osaa. Tulevaisuutta tähyillään. Käsinkosketeltavasta paikasta Siperia laajenee metaforisiin ulottuvuuksiin. Entä mitä Siperialainen Säväri tarkoittaa? Siihen teoksen jokainen essee antaa oman vastauksensa. Ropponen peilaa Siperialaista Säväriä niin luokkayhteiskunnan uutta tulemista vasten kuin dystopioiden ja utopioiden kehyksessä. Entä mitä poliittiset dekkarit tai kirjallisuuden depressiokuvaukset kertovat nykymaailmasta? Teoksessa pohditaan myös kirjailijan osaa yksilöbrändien ja uushierarkian ajassa. Mikä on kirjallisuuskritiikin asema? Kaiken takana tykyttää pyrkimys vapautua fossiilikapitalismista ja sen tuhoisista kehityskuluista. Ville Ropponen (s. 1977) on kirjailija, kriitikko ja etnofuturisti. Hän on julkaissut kymmenkunta teosta esseeteoksista runokokoelmiin ja tietokirjoihin. Ropposen tuorein teos on yhdessä Ville-Juhani Sutisen kanssa kirjoitettu Luiden tie. Gulagin jäljillä (Like 2019); teos oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana 2019. Siperialainen Säväri on kolmas osa Ropposen esseetrilogiassa, jonka kaksi edellistä osaa ovat Uralilainen ikkuna(Savukeidas 2012) ja Suuren idän essee (2017). Trilogia perkaa nykysuomalaista olemista, kulttuuria, politiikkaa, ekologiaa ja teknologiaa itäisen kulttuuriyhteyden ja Euraasian taustaa vasten.   220 sivua, kovakantinen.
  • Ale!

    Rutbäck Eriksson, Sofia: Enkeliveli

    27.50 16.90 sis. alv 10%
  • Sainio, Leena: Rapuooppera

    28.99 sis. alv 10%
    Rapuooppera on runokirja kaikille, niin lapsille kuin lapsenmielisillekin. Kirja sisältää monella eri tekniikalla tehtyjä runoja ja tekotapoja avataan tarpeen mukaan. Esittelyssä on niin riimirunoa, proosarunoa, dialogia, tajunnanvirtaa kuin visuaalista runoa, laulunsanoitusta, haikuja ja loitsua ja onpa mukana vielä oopperalibrettokin! Rapuoopperan runot ovat hauskoja, pohdiskelevia ja haikeitakin - niissä on kaikkea, mitä elämään kuuluu aina pehmoleluista valon nopeuteen. Leena Sainio on helsinkiläinen kirjoittaja ja musiikinopettaja. Sainio pitää tärkeänä sitä, että tekstien sisäinen rytmiikka on vahvasti esillä, jolloin runoja on myös helppo esittää tai lukea ääneen. Kirjan tarkoitus on myös kannustaa lapsia omaehtoiseen kirjoittamiseen. Leena Sainiolta on aikaisemmin julkaistu aikuisille suunnattu, kehuttu runokokoelma Särmää serenadissa (Pesä Kustannus, 2019). Kovakantinen, 86 sivua.
  • Ihon siniset joet juoksevat vihreään metsään: koivujen niloissa pulppuaa sokeri, nuoruuden makea veri. Laskeutuu ilta, isien syvä hiljaisuus, tammien lehtikullatut kruunut. Ihon siniset joet juoksevat keltaiseen metsään. Niklas Salmi (s. 1988) on helsinkiläinen runoilija.  Ihon siniset joet juoksevat  keltaiseen metsään on hänen  kolmas runokokoelmansa.    
  • Kiertoreittejä on lavarunoilija-taiteilija-kääntäjä Kasper Salosen suomenkielinen esikoisteos. Runokokoelma on runsaan vivahteikas matka luonnon ytimiin ja ääriin, tietoisuuden mysteeriin sekä mikro- ja makrokosmosten elinvoimaisiin väli- ja muutostiloihin. Salonen tarjoilee kokoelman runoissa sekä psykedeelistä kielikuvavyöryä että syviä rauhan hetkiä, vuodenaikojen kiertoon ja suomen kielen eläviin sointeihin puettuina -- unohtamatta ihmissivilisaation vaivoja, valoa ja vastuuta. Kiertoreittejä-kokoelman kuvitus on samaten Salosen itse tuottamaa. Analogikollaasit ja kryptiset merkkijonot tuovat kirjaan ripauksen ainutlaatuista visuaalista mystiikkaa. Kiertoreittejä on saatavissa myös Salosen itsensä lukemana äänikirjana. Tässä muodossa runojen tunnelmat tulevat vielä lähemmäksi, kun Salosen oma bassoinen spoken word -ilmaisu kajahtaa kuulijoiden korviin. 70 sivua, pehmeäkantinen, liimattu.
  • Ale!
    Nyt alehintaan, 14,90 € kpl! Postikulut sisältyvät hintaan.
  • Olli Saramäen esikoisteos Saidi Finlandi julkaistaan kesäkuussa 2020, ennakotilattavissa 14.5.2020 lähtien! Saidi Finlandi on fiktiivinen kertomus tositapahtumista Aleksandrian arkipäivässä. Kirjan kantava teema on ihmisyys ja se, mikä yhdistää meitä kaikkia kulttuurien ja uskontojen erilaisuudesta huolimatta. Länsimaissa islamilaista kulttuuria tunnetaan usein puutteellisesti. Olli Saramäki tarjoilee tähän vastapainoksi oman vinkkelinsä; kosmopoliitin savolaisen näkökulman. Saidi tarkoittaa Niilin yläjuoksulta tullutta, yläegyptiläistä, siis etelän syrjäseudulta saapunutta. Sekin on toisin päin kuin Suomessa, missä pohjoinen on perukoilla. Saideista kerrotaan Egyptissä kaskuja, aivan kuten meillä Suomessa esimerkiksi savolaisista. Olli Saramäki on kotimaisen kirjallisuuden maisteri, ryhmäterapeutti, työnohjaaja, kouluttaja ja näyttelijä. Hänet kutsuttiin vuonna 2014 kansainvälisen koulun rehtoriksi Aleksandriaan, Egyptiin ja hän on siitä lähtien viettänyt talvikaudet Egyptissä. Saramäki toimii nykyään vapaana taiteilijana, näyttelijänä ja kirjailijana. Hän on naimisissa egyptiläisen kuvataiteilija Nadia Tawfikin kanssa, joka on myös kuvittanut tämän teoksen. Saidi Finlandi on samanaikaisesti hulvattoman hauska, pysäyttävän tosi ja kriittisen syvällinen. Kovakantinen, sidottu. OVH 26 €.
  • Ale!

    Särkkä, Matti: Bar Mocambo

    30.00 7.90 sis. alv 10%
  • Kirja tulee painosta arviolta 15.3.2021, ennakkotilattavissa jo nyt! merci - mercy. runoja jatkaa tekijänsä runouden puheenomaista virtaa, täydentää epäilyksen evankeliumeja, jotka ovat "pikemminkin maailmoja kuin runoja". Anni Sumaria onkin kutsumustietoisuudessaan verrattu 1900-luvun alun runoilijoihin, Edith Södergraniin ja Anna Ahmatovaan (Parnasso 1/2012). Sukulaissieluja löytyy muualtakin kulttuurihistoriasta, myös raamatun sivuilta, ja kolkko nauru säestää näitä läpeensä eksistentiaalisia, tummasävyisiä tutkielmia. Runoilija, kirjailija Anni Sumari (s. 1965) on julkaissut tähän mennessä 15 kirjaa. Hän on niittänyt mainetta myös kaunokirjallisuuden, etenkin runouden suomentajana. Sumari on suomentanut muun muassa Samuel Beckettin pienoisromaaneja, Anne Sextonin Elä tai kuole. Valitut runot (2016), Louise Glückin teoksen Uskollinen ja hyveellinen yö (2020), yhdysvaltalaisen nykyrunouden antologian Merenvaahdon palatsi (2019) sekä muinaisislantilaisen Edda-eepoksen jumaltarut nimellä Ódinnin ratsu. Skandinaaviset jumaltarut (2006). Anni Sumari sai Yle:n Tanssiva karhu -runopalkinnon kirjastaan Mitta ja määrä vuonna 1998. Hänet on palkittu myös kansainvälisellä The International Best Poet of the Year 2016 -palkinnolla. 100 sivua. Kovakantinen, nidottu.
  • Ale!

    Tähtinen, Tero: Yö Kitkitdizzessä

    26.00 14.90 sis. alv 10%
    Tero Tähtinen: Yö Kitkitdizzessä, esseitä kirjallisuudesta 238 sivua, kovakantinen, sidottu. Tilauksen hinta sisältää postituskulut 5,20 €.