Krístný, Gerður & Matthíasson, Marjakaisa (käänt.): Hautausmaa

26.00 sis. alv 10%

Kun Eyja muuttaa vanhempineen uuteen kotiin Länsikaupunkiin, hän huomaa asunnon sijaitsevan vastapäätä vanhaa hautausmaata. Eikä siinä kaikki. Hänen isänsä nimittäin löytää keskustan antiikkiliikkeestä täydellisen nahkanojatuolin. Tuolissa on kuitenkin jotain, mikä saa Eyjan aavistamaan pahaa. Tuolin uumenista löytyy kellastunut pino kirjeitä, ja samaan aikaan Eyja tutustuu poikaan, josta saattaa tulla joko ystävä tai ehkä jopa poikaystävä, mutta joka ainakin on hyvin kiinnostunut vanhoista kirjeistä.

Gerður Kristnýn tuotantoon kuuluu lastenkirjojen lisäksi runokokoelmia, romaaneja sekä novelleja. Hänen teoksiaan on palkittu Islannissa, ja runoteos Verikavio oli vuonna 2010 ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Vuonna 2008 islantilaiset kirjakauppiaat valitsivat Hautausmaan (Gardurinn) vuoden parhaaksi lastenkirjaksi. Kaksi vuotta myöhemmin se voitti Länsi-Pohjolan neuvoston nuortenkirjapalkinnon.

180 sivua, kovakantinen.

Ikäsuositus: Noin + 12 v.